Toiminta    Kumppanuus    Uutisia    Artikkeleita    SerraNet     Hanketuloksia     Yhteystiedot    Linkkejä     In English


18.12.2007

Elwira etsii tavaran toimittajia

Kemijärvellä toiminut Elwira painii ison ongelman kanssa, sillä SE-romua ei ole riittävästi saatavilla tehtaan tuotannon täyspainoiseksi pyörittämiseksi. ”Töitä tehdään koko ajan uusien sopimusten saamiseksi. Tarvitsemme tehtaan täyspainoiseen toimintaan kahdesta kolmeen rekkaa tavaraa päivässä. Nyt saamme vain rekallisen viikossa”, toimitusjohtaja Olli Aksovaara toteaa.

Kotitalouksien käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden murskaus-, purku- ja kierrätystoimintaan erikoistunut Elwira työllistää 22 ihmistä Kemijärvellä, jossa työttömyys pahenee entisestään sellutehtaan sulkiessa ovensa. ”Omillaan täällä on pärjättävä, ei päättäjiltä tule muuta kuin lämmintä kättä. Tässä tilanteessa Elwiran työvoimapoliittiset työllistämistoimet nousevat tärkeäksi asiaksi yleisellä tasolla.”

Aksovaara toteaa, että kaupungin yhteisöyrityksen tuotantotiloiksi saneeraama teollisuuskiinteistö vastaa hyvin Elwiran tarpeisiin. ”Sopimuskumppaneista parilla kolmella sopimus on voimassa vuodenvaihteeseen, osalla elokuun loppuun. Tilanne on nyt hankala, sillä ellemme saa tavaraa lisää, joudumme keksimään töitä porukalle tammikuusta alkaen noin viideksi kuukaudeksi, kun tavara loppuu käsistä”, Aksovaara viittaa SE-romun toimitusten sesonkiluonteisuuteen.

Elwiran sijainti Lapissa ei ole paras mahdollinen. SE-romua riittää kyllä käsiteltäväksi, mutta vielä on töitä tehtävä, että sitä saataisiin yritykseen. ”Lapista tavaraa kertyy liian vähän, eivätkä etelän päättäjät ole innokkaita ohjaamaan sitä meille. Vuoden loppuun mennessä olemme käsitelleet 1 500 tonnia romua, kun tarve täyteen tuotantoon olisi 3 000 tonnia.”

Elwira on Sytrm-kumppani, joka perustettiin vuonna 2003. Kierrätyslaitoksen tavoitteena on taata käytöstä poistettujen kylmälaitteiden mahdollisimman tehokas hyötykäyttö ja laitteissa käytettävien haitallisten aineiden asianmukainen käsittely.

Elwiran tehtaalla kylmälaitteista poistetaan kompressoriöljy ja freoni, molemmat aineet varastoidaan niille tarkoitettuihin säiliöihin. Tämän jälkeen kylmälaitteet murskataan pieniksi jakeiksi, joista erotellaan teräs ja polyuretaani. Muovit ja metallit erotetaan toisistaan prosessin lopussa. Jakeet toimitetaan teollisuudelle uudelleen käytettäväksi ja ongelmajäte – ilmakehälle vaarallinen freoni ja öljy - lähetetään jalostettavaksi tai hävitettäväksi.

Lisää uutisia

Aloitussivulle